Sairastetaan

Influenssa on vieraillut tämän viikon ajan meillä. Voisi vieras lähteä jo. Seurasta on saatu nauttia enemmän kuin tarpeeksi, jokainen perheenjäsen. Niin että hei hei! Tervemenoa! Päästä kevät vuorostaan tänne.

No niitä autoja sitten

Cité de l’Automobile Musée national


Onneksi kävelymatka raitiovaunupysäkiltä museoon oli vain 300 metriä, koska keli Mulhousessa oli varsin ”suomalainen”.

Tässä on hyvin autojen kehitystä kuvaava parivaljakko. Ensin sveitsiläinen Dufaux vuodelta 1904: aikansa superauto – moottorintilavuus huima 13 litraa ja huippunopeus 140 km/h.



Vertailukohtana lähes 70 vuotta myöhemmin rakennettu Ferrarin F1-auto vuodelta 1971. Ferrarissa on 3-litrainen moottori ja Mario Andretti saavutti autolla huippunopeuden 280 km/h.




Näytillä oli paljon myös autonrakennuksen alkuaikojen kehitelmiä. 1800-luvun lopussa idea taisi olla, että ”laitetaan hevoskärryyn moottori”…


Myös taulut olivat aiheeseen sopivia.



Formulaa, formulaa…. Tässä taas hieman vertailua. Prost Grand Prix’n F1 auto vuodelta 1997 (takana muuten näkyy Mika Häkkisen McLaren Peugeot vuodelta 1994).





Historiallisempia kilpa-autoja edustavat siniset Bugatit eturivissä ja niiden perässä Ferrarit. Autot ovat vielä etumoottorisia ja rakentamisajankohta lienee 50-luvun alussa.



Ööö mitäs tämä täällä tekee? Itä-Saksan ihme Trabant! Auto ei mitenkään liity kilpa-autoihin tai Bugatteihin, mutta oli pakko ottaa kuvan tästäkin – Itä-Saksalaiset panostivat viennissä lähinnä Wartburgiin ja Trabantteja en ainakaan muista koskaan Suomessa nähneeni.


Muutama ralliautokin oli museoon kelpuutettu. Kuvassa legendaarinen B-ryhmän Peugeot 205 Turbo 16. Suomalaiskuljettajista tuolla autoilla ajoivat Juha Kankkunen ja Timo Salonen.


Bugatti Veyron – pelkästään tämä auto olisi riittänyt syyksi käydä tässä museossa. Teho vähintään 1001 hv, vääntö 1250 Nm, huippunopeus vähintään 407 km/h, 8-litrainen W16-moottori, hinta 1 100 000 € + verot! Who cares about Ferrari?


Cité de l’Automobile Musée national sijaisi reilu 100 km Strasbourgista etelään. Mikäli aihe vähään kiinnostaa kannattaa käydä, jos on lähistöllä lomailemassa tms. Jatkamalla reilu 50 km Mulhousesta lounaaseen Sochaux’iin olisi vielä voinut käydä Musée de l’aventure Peugeot’ssa, mutta itse jätin tällä kertaa väliin. Ensi reissulla sitten :-).

Teksti ja kuvat: HP:n rakas aviomies

Strasbourg

Ihmeellinen reissu! Ensinnäkin sää: lensimme perjantaina Saksan puolelle ja siellä paistoi aurinko, satoi vettä ja ukosti. Bussilla Strasbourgiin ja matkalla satoi räntää. Perillä sää antoi meille lomamme aikana auringonpaistetta, kovaa tuulta, vesisadetta ja lumisadetta! Selvästikin reissustamme haluttiin tehdä ikimuistoinen.

Ikimuistoinen reissumme olikin. Miten voikin yhdessä kaupungissa olla niin paljon katsottavaa ja koettavaa! Kaikkea emme tietenkään edes ehtineet. Mutta tärkeimmmät ehkä? Söimme kauniissa ravintoloissa meille uusia ruokia (ja jälkiruokia, nam!). Ihastelimme kaupungin upeaa arkkitehtuuria (La Petite France on uskomaton!). Kiipesimme vaikuttavan Strasbourgin katedraalin yli 300 porrasta (kannatti ehdottomasti sen maiseman takia, vaikka reidet huusivatkin armoa). Matkasimme viinitilalle viinninmaistajaisiin. Katselimme nähtävyyksiä jokilaivasta käsin (oli siinä ja siinä, että laiva sai matkata, koska joen pinta oli niin korkealla, onni oli kuitenkin puolellamme). Ihastelimme Haikarapuistossa ylväitä haikaroita pesienrakennus puuhissa. Minä kävin myös Elsassilaisessa museossa, mieheni puolestaan Bugatti museossa (se on ollut hänen haaveenaan jo kauan ja museo oli juuri niin mielenkiintoinen kuin hän kuvittelikin!) Asioimme tietenkin esim. myös suklaakaupassa.

Varsinaisesti ikimuistoiseksi reissumme kuitenkin teki Strasbourgissa asuvat ystävämme. He olivat nähneet paljon vaivaa vierailumme eteen ja jaksoivat vastata kaikkiin omituisiin kysymyksiimmekin (kuten "toimivatko vanhojen talojen ikkunaluukut yhä? Mikä toi puu on? Onko kaikilla silloilla nimet? -Kyllä toimivat. Hevoskastanja. Kaikilla tärkeimmillä silloilla ainakin on nimet."). Oli ihana nähdä, missä ja miten he asuvat, missä käyvät töissä ja kaupassa jne.

Valitettavasti kameramme petti meidät, kurjuus! Kuvia kyllä otimme antaumuksella mutta osa kuvista epäonnistui ja toisaalta kuvat eivät pysty millään välittämään sitä tunnelmaa, mikä tällä kaupungilla on. Tässä kuitenkin muutama otos.











Niitä autokuvia laitan sitten myöhemmin. Mieheni haluaa varmasti itse valita edustavimmat sata kuvaa teille ihailtaviksi.

Oli myös ihanaa saada olla reissussa kaksin mieheni kanssa. Nukkua yhdessä, eikä kolmen lapsen kanssa kuten kotona. Syödä rauhassa. Olla vain yhdessä.

Lapsilla puolestaan oli ollut kivaa kotona mummin ja ukin hoivissa (mummi oli ottanut melkein yhtä paljon valokuvia kuin me!). Kissamme olivat myös voineet erinomaisesti samaisessa hoivassa, eivätkä olleet tietääkseenkään meistä palattuamme (mitäs emme älynneet tuoda heille tuliaisia).

Minnehän seuraavksi matkaisimme? Sillä matkakuumeen tämä reissu nosti.

Me lähdetään

Pääsiäistä vietän Armaan Aviomiehen kanssa Ranskassa ystäviemme luona. Täällä:



Huomenna mennään, maanantaina tullaan. Rentoa pääsiäisen aikaa kaikille teille!

Niin siinä käy

Kun äiti surffaa netissä, lapset ovat innovatiivisia. Miksei äiti koskaan opi, että niin siinä sitten käy?

Loska-ukkoja

Pääsiäinen kolkuttelee ovilla ja kevät oli jo pitkällä tuossa pari viikkoa sitten. Nyt sitten lunta lätkäsee melkein joka päivä. Kummallinen kevät. Onneksi lapset, nuo maailman mystisimmät olennot, osaavat ottaa ilon irti tästäkin.





Itse kaipaisin jotain tälläistä. Saisikos tilattu ensi viikkoon mennessä aurinkoa, kuivat kunnaat ja kukkia?

Jotain valmiina

Kyllä on hidasta käsityörintamalla. Puuhaan sitä, nyherrän tätä, meinaan kolmatta ja haaveilen neljännestä. Vaan valmiiksi sentään sain pienen hartiahuivin tyttöselleni.

Sattuma on ihmeellinen asia

Mieheni osti minelle uuden Divaani-lehden kaupasta. Ehdin sitä vasta illalla lukemaan (mukavan paksu lehti, paljon luettavaa).Kutkuttavaa, että lehdessä on kuvattu Sen Toisen HP:n koti. Vain tummaa harmaata on liian vähän.

Ruokailuhuone



Olohuone



Työhuone



Makuuhuone

Mitä Se Toinen tekee?

Kolme vuotias kuopukseni jaksaa kertoa meille paljon juttuja siitä, mitä Se Toinen Rasmus tekee. Sen Toisen elämä on ilmeisen jännää ja vivahteikasta. Hän mm.
- Syö pajunkissoja ja juo aina kaakaota sohvalla.
- Käy koulussa ja töissä, nukkuu vesilätäkössä ja lentää lentokoneella joka päivä.
- Pissaa housuun, huutaa sekä röyhtäilee ja piereskelee, kun tahtoo.
- Syö karkkia koko ajan ja hänellä on tänään synttärit.
- Omistaa ainakin miljoona röllilaulua ja saa kuunnella niitä kovaa.
- Leikkii yöllä eikä nuku koskaan.



Ohikiitävänä kävi ajatus mielessäni, että mitähän Se Toinen HP tekee? Jäin sitä ihan miettimään. Se Toinen HP:
¤ Asuu yksin vanhassa kivisessä kerrostalohuoneistossa (jonka sisutus on selkeää ja väritykseltään tummaa harmaata ja puhdasta valkoista, tummaa puuta) ison kaupungin sydämessä.
¤ Heilastelee romanttisen miehen kanssa ja tapaa ystäviään usein, käy viikonloppuisin perheensä luona merenrantakaupungissa.
¤ Kuuntelee musiikkia yön rauhassa.
¤ Lukee paljon ja muutakin kuin romaaneja. On perillä politiikasta ja tekee vapaaehtoistyötä.
¤ Harrastaa laskuvarjohyppäämistä, tanssii salsaa ja laulaa jazzia hyvin. Osaa ommella itselleen vaatteita.
¤ Tekee työkseen jotain luovaa.



Mielenkiintoista. En edes tuota kaikkea oikeaan elämääni haluaisi mutta olisihan se mielenkiintoista jos aina tahtoessaan pystyisi piipahtamaan Sen Toisen elämää elämässä. Viihtyisinköhän?

Haasteena teille joita vastaava ajatusleikki kiinnostaa: Mitä Se Toinen Sinä tekee?

Hevostyttö

Siinä on tyttöseni ensimmäisellä ratsastustunnillaan. Oi sitä iloa ja riemua, ennakko-odotuksia ja unelmien täyttymystä. Katsokaa nyt tuota keskittynyttä olemusta. Miten hän on jo noin iso? Pärjää ilman äitiä. Kertoo kotiin tullessaan pääkohdat ("Joo oli kivaa. Oli kylmää. Poni juoksi välillä ja mun jalat tippu aina siitä niiden paikasta minkä nimeä en muista. Mä saan mennä seitsemän yön päästä uudestaan sinne. Minkähän ponin mä sitte saan?").Ensi torstaihin saattaa olla pitkä aika tyttösen mielestä.

In the woods

Metsässä näin menninkäisiä. He käyttävät kurahousuja.



Kulta-aarretta kätkevät.




Menninkäisten soppaa laittavat.



Pakenevat.

Boring...

Tylsistymistautia on liikkeellä. Mitä siihen lääkkeeksi?

Eilen, kun armas aviopuoliso palasi illalla töistä, odotti narisevampi puolisko näin maaten eteisen lattialla. Armaan ratkaisu oli tuoda kaupasta suklaata (toimiva ratkaisu) ja kävellä Narisevan ohitse laittamaan itselleen ruokaa (epätyydyttävä ratkaisu tylsistymiskohtauksen saaneelle).

Tiedän, että pystyvämmät kykenevät käyttämään tylsiä hetkiä lepäämiseen tai uuden luomiseen. Minä narisen. Narinarinari.

Jahkailua

Ostin jokin aika sitten alesta kaksi pätkää kangasta (molemmissa 2,5m). Kuosin yksinkertaisuus ja värit ihastuttivat ensimmäisellä vilkaisulla jo. Kangas saapui kotiin ja asui päiviä keittiön työtason päällä koska tykkäsin katsella kangasta keittiön läpi pyyhältäessäni. Jahkailua ja jahkailua. Tehdäkö kankaasta verhot? Kasseja? Sohvatyynynpäällisiä? Yhdistää ne ja vuorittaa päiväpeitoksi? Tuntui, että mihinkään en raaskisi kangasta "uhrata".

Lopulta niistä tuli pöytäliinat, mihin tarkoitukseen kankaat alunperin ostinkin. Meillä on aamupalalla 7-8 ihmistä syömässä ja ihan oman porukan normi kattauksellakin 5 immeistä. Tämän "miten-mahdumme-kaikki-saman-pöydän-ääreen" ongelman olemme ratkaisseet asettamalla kaksi pöytää vierekkäin. Mahdumme syömään kaikki eikä tarvitse edes olettaa sovun sijaa antavan (ei se anna kuitenkaan). Tosin nyt me tarvitsemme aina myös kaksi pöytäliinaa. Tai ainakin silloin kun raaskin tälle sotkulaumalle pöytäliinat kattaa.

Nyt, kun olen pitkäpiimäisesti saanut selitettyä asiani, saatte herkutella huonolla kuvalla pöytäliinoistani. Mitä, kuulenko haukotuksia??



Vaan kertokaahan, onko teidänkin vaikea päättää, mitä kankaasta tulee? Vai onko sävelet selvät jo ostovaiheessa?

Hyvää Naistenpäivää

Naistenpäivän merkitys ei ole minulle avautunut. Saatte mielihyvin selittää jos tahdotte. Hesarissa oli kuitenkin tänään niin herkullinen sarjakuva aiheesta, että en voinut vastustaa.

Pötyä pöytään eli tarjoilu yhdelle

Inkivääri näytti meille jokin aika sitten kauniin asetelman "minuus tuolilla". Monet muutkin ovat koonneet tuolille asetelman, jonka tarkoitus on kuvata heitä itseään. Innostuin itsekin mutta homma tyssäsi heti tuolin valintaan. Millään tuolillamme ei ole mitään erityistä arvoa, merkitystä tai muistoja tarjoittavana minulle. Mitään yhdentekevää tuolia en halunnut ottaa. Joten, kun Violet käytti pöytää kuvassaan, hoksasin minäkin itsestäänselvyyden.

Juuri tämä pöytä on minun valittava, tietenkin. Tämän ääressä vietän tunteja ja tunteja "vapaa-ajastani". (Tuoli, jossa silloin istun voi kyllä vaihtua). Tälläinen pöytä olen, lasten naarmuttama ja hiukan kolhuinen silti varsin toimiva.



Pöydällä on lukuisia teekuppeja koska teen juonnin avulla päiväni rytmittyy (muutama kupillinen aamulla, yksi lehden kanssa, ruokaa laittaessa, lasten päiväunien aikana, ulkoilun jälkeen, pari illalla). Puhelin, jolla saa yhteyden neuvonantajiin (äitiin lastenhoitoasioissa, siskoon käsitöissä, veljeen tai mieheeni tietokone ongelmissa). Kirjoja vino pino, koska luen paljon (erityisen vaikutuksen minuun on tehnyt Agatha Christie, jonka koko dekkarituotannon olen kai lukenut ja Terry Pratchett, jonka fantasiamaailmaan on ihana vajota). Pari kuvastoa, nämä ovat Gudrun Sjödenin (pahus kun unohdin sisustuslehdet, niitä kuluu myös paljon) merkkaamassa kauneuden kaipuuta ja haikailua. Käsityökassi ja lankakerä bambupuikkojen kera osoittamassa vastalöytynyttä käsityöinnostusta, tyyny mukavuudenhalun merkiksi ja kynttilät tuomassa tunnelmaa. Ja tietenkin tietokoneen monitori, joka paljastaa netin merkityksen itselleni selvääkin selvemmin.

Kuva on otettu pikaisesti mieheni huokaillessa selän takana (hän tarvitsi kameran työmatkalleen mukaan) joten epäilemättä jotain oleellista puuttuu. Kuten kissat, jotka yleensä ovat kaikkialla ja lasten mekastuskaan ei taida kuvasta kuulua teille asti?

Ne lisääntyvät

Tässä ei ollut aamulla mitään. Scary movie ainesta selvästikin sillä meillä asuu poltergeist.

Talonvaltaajat

Meille on muuttanut joitain ihme öttiäisiä, joita ei löydy eläinkirjoista. Itse asiassa olemme (tai siis minä olen, muille talon asukkaille he ovat näkymättömiä?) käyneet taistelua heitä vastaan jo jonkin aikaa. Valitettavasti en voi raportoida voitoista. Olemme tappiolla. Epäilemättä joku muu on myös joutunut vastaavan hyökkäyksen kohteeksi, joten anelen teiltä taktisia neuvoja sodan voittamiseen.

Mistä tulevat nämä Kasat ja kuinka ne taltutetaan?



Röyhkeä Talonvaltaaja-Kasailija on kehdannut parkkeerata traktorinsakin kaapin päälle.



Ennen noiden tasojen päälliset olivat tyhjät. Nyt vuori kasvaa yö yöltä. Lieneekö lasten selitys "tontut sen tekivät" totta?