perjantai 6. helmikuuta 2009

Uutispuuroa tarjolla

Monessa blogissa on viime päivinä näkynyt erikoisia uutisia. Vaikkei haastemiestä näkynyt, käärin hihat ja tartuin haasteeseen.

Haasteen ohjeet kulkevat tätä rataa
1) Valitse jokin omista kuvistasi uudeksi haastekuvaksi.
2) Kirjoita kuvasta hyvä itse keksimäsi uutinen.
3) Julkaise kuvasi ja uutisesi. Haasta muita.
4) Tämä on leikkiä.


Nappaa haaste omaksesi!

----- ------------ ----------

Seinämaalit voivat vaarantaa olemassaolosi

Viime viikon perjantaina katosi keski-ikäinen nainen kotoaan epäilyttävissä olosuhteissa.Vastaperustettu työryhmä tutkii onko seinämaaleilla yhteyttä etelä-Suomessa tapahtuneeseen outoon katoamiseen.

Tapahtumahetkellä kolmilapsisen perheen äiti oli maalaamassa talon sisäseiniä yläkerrassa jatkaen perheen kahdeksan vuotta kestänyttä remonttia. Katoamisen huomasi ensimmäisenä naisen puoliso mennessään tarkistamaan työn edistymistä. Järkyttynyt mies kertoo löytäneensä vain vaimonsa maalintahrimat vaatteet ja hälyyttäneensä välittömästi etsintäapua, suljettuaan ensin maalipurkin ja puhdistettuaan pensselit asianmukaisesti.



"Yritämme tehdä remontoinnin maailmanennätystä" kertoo kadonneen puoliso. "Jo kahdeksan vuotta putkeen olen joko minä tai vaimoni tehnyt talossamme remonttia non-stoppina. Enää 23 vuotta kolme kuukautta ja neljä tuntia ja ohitamme nykyisen ennätyksen."

Laajoista etsinnöistä huolimatta kadonnutta naista ei ole löytynyt. Etsintöihin osallistui poliisin ja vapaaehtoisten lisäksi Vinkuvat Virkkaajat kerhon koko jäsenistö (3). Kadonnut nainen oli ollut kerhon aktiivinen jäsen ennen remontin alkua.

Uuden käänteen mysteeriin toi maaleihin perehtynyt ja remontointia terveyssyistä vastustava Listoitta Paras ryhmittymän edustaja kertoen heidän pelostaan, että maalien kemialliset yhdistelmät ovat vaimon katoamisen takana. "Ei sitä pidä ryhtyä joka vuosisata remontointitouhuun sillä etenkin seinien maalaaminen on tutkitusti terveydelle vaarallista. Maalihöyryt ohentavat ihoa ja tässä pitkittyneessä remontissa on henkilö lopulta ohentunut olemattomiin."

Aviomies on silti yhä toiveikas "Kyllä vaimo pian löytyy, on varmaan vain uutta värisävyä ostamassa." "Vaikka ei hänellä tainut olla muita vaatteita kuin nämä tänne jääneet. Emme katsoneet tarpeelliseksi, kun remontointi on kuitenkin niin sotkuista puuhaa" lisää mies hiukan huolestuneena.

Asiantuntijoista koostuva työryhmä ei halua ottaa tapahtuneeseen kantaa selvitysten ollessa yhä kesken. Maalifirman edustaja on tuoreeltaan kiistänyt maaleilla olevan minkäänlaista yhteyttä tapahtuneeseen. "Meidän maaleilla kauas pois" markkinointikampanja on kuitenkin keskeytetty.

Keskustelu jatkuu kiivaana lehtemme verkkosivuilla.
Mitä todella tapahtui?
Ovatko maalit vaarallisia olemassaolollesi?
Kussa vaimo?

3 kommenttia:

Freya kirjoitti...

ahahahhaaa kiitos päivän piristyksestä! =) Mutta että kahdeksan vuotta remontointia, mitäääh..? Rakennatteko koko talon vähitellen nurkka kerrallaan ihan uudestaan? ;)

hp kirjoitti...

No ehkä vähän liiottelin. Vähän vain valitettavasti. Tuntuu, että aina on jokin kohde kesken ja valmiiksi ei tule mikään. Kumma juttu.

saila kirjoitti...

Hyvät naurut sai ainakin tuosta uutisesta :D Kiitos hukkuneesta linkistä! Jatkan lukemista :)