perjantai 10. lokakuuta 2008

Otetaan kevyemmin

Hide parkissa on viime aikoina synkistelty tarpeeksi. Otetaan nyt jotain kevyttä tilalle vuorostaan. Sain tälläisen haasteen jo aikaa sitten Ninalta joten vastailemaan vaan.

Viisi asiaa pakastimessani
1) Anopin keräämiä marjoja
2) Anopin laittamaa omenasosetta
3) Anopin keittämää mehua (eikös olekin oiva anoppi minulla!)
4) Leipää
5) Pakastevihanneksia

Viisi asiaa vaatekomerossani
1) Kangasläjiä ja tilkkuja odottamassa ompeluinspiraatiota
2) Laatikollinen kortteja, joita Armaan Aviomiehen kanssa kirjoittelimme toisillemme seurustelun aikana
3) Levysoitin ja lp-levyjä (suurin osa isältäni perittyjä, loistavaa musaa!)
4) Mustia ja valkoisia lyhythihaisia puseroita
5) Viisi itsetehtyä kesähametta

Viisi asiaa autossani
Minulla ei ole autoa eikä ajokorttia, mutta Armaan aviomiehen autossa, jossa minäkin kuljen, on
1) Kolme lastenistuinta
2) Sisäpelikengät (minun jakatilassani jostain kumman syystä)
3) Ajantasalla oleva huoltokirja
4) Lukuisia cd-levyjä (heijastavat Armaan musamakua, Scootteria, Popedaa jne)
5) Vähänlaisesti roskia ja pölyä (Armas hoitaa autoaan hyvin)

Viisi asiaa käsilaukussani
En käytä käsilaukkua päivittäin ja käytössä oleva laukkukin vaihtuu mielialan mukaan, joten paljon tavaraa käsilaukkuun ei ikinä ehdi kertyä, vakiona kuitenkin
1) Hirmuisen paljon nenäliinoja
2) Vanhoja kuitteja (saattavat olla vuosiakin vanhoja, näitä aina löytyy jostain laukun taskusta lisää ja lisää)
3) Iso avainnippu (isoa siinä ovat kaksi avaimenperää, avaimia itsessään on vain muutama)
4) Huulirasva
5) Puuteripaperia


Haastan puolestani Inkan ja Ammiksen jos teillä on aikaa ja halua tähän. Olisi mielenkiintoista tietää, mitä mm. käsiveskoistanne löytyy!

1 kommentti:

Kesiah kirjoitti...

Olen ihan varma, että vanhoilla kuiteilla on kyky lisääntyä laukkujen pohjalla ja sivutaskussa. Niitä aina riittää ja riittää, vaikka kuinka siivoaa laukkujaan. Vai riittäköhän niitä sittenkin sen vuoksi, ettei laukkuja oikein tule siivottua vaan siirtelen aina tärkeät kamat sen hetkiseen veskaan ja hylkään kuitit.