Hamonen

Olipa kerran Bea ja hänen oivalliset ohjeensa kuinka tehdä hyvännäköinen hame lyhyessä ajassa.Koska asiat voi tehdä vaikeamminkin, kokeillaan sitä tietä.

Tein siis hamosen itselleni. Ostin sitä varten ihan itse räyheän matallivetoketjunkin. Mutta en hamekangasta. Onneksi veljeni olivat kipanneet vanhoja vaatteitaan jätesäkillisen minulle tsi-projekteihin. Varmasti sieltä löytyy jotain sopivaa. Ja löytyi vanha abihuppari, joka halusi hameeksi.

Leikkasin hupparin hihat pois ja avasin toisen sivusauman. Näin sain tarpeeksi ison kankaan joten ei kun leikkaamaan vaan. Jälkikäteen ajatellen olisin voinut käyttää hetken ajatustyöhönkin, sillä nips naps hame oli leikattu mutta kato kukkakaali, hameesta tuli lyhyempi kuin vetoketju. Ööö.

Onneksi minulla oli muitakin vetoketjuja. Tosin vähemmän räyheitä (suorastaan nössöjä) ja kovin lyhyitä. Alkoi ketuttaa. Päätin lyhentää kärsimystäni, ja hameenhelmaa, joten jätin väliin vyötärökaitaleen teon (vaimikäsenyton). Käänsin kankaan vyötäröltä kaksin kerroin ja mallasin pituuden suht sopivaksi vetoketjuun. Piti kuitenkin tehdä halkiokin. Pelkän vetoketjun pituinen hame olisi ollut kerrassaan säädytön, oikeastaan se olisi ollut vyö.

Niin, aivan. Ne yläreunan sisäänotot olisi ollut helpompi tehdä yksinkertaiseen kankaaseen ja vyötärökaitale olisi auttanut hameen istuvuuden kanssa. Lopulta kyllästyin tekemään vekkejä ja koska hame ei vieläkään istunut kunnolla, päätin tehdä vyölenkut ja vyöllä varmistaa, ettei lyhytmuttaparempikuinilman-hameeni tipu kesken kävelyn ketkutuksen.

Tälläinen siitä sitten tuli. Aikaa meni huomattavvasti enemmän kuin yksi tunti ja tuli todellakin vain prototyyppi. Tuolla olisi toinenkin veljeni huppari ja se oikea räyheä vetoketju odottamassa aikaa, kun uskallan ompelukonetta uudestaan lähestyä.



Tiedä mistä nuo tahrat jo hameeseen ilmestyivät ja miksi minulla on näköjään puseron alle käärittynä toppatakki vyötäisille tai kuinka hame näyttää kuvassa siniseltä vaikka livenä on musta? Huono kamera meillä varmaan.

Armaani pitää hameesta. Kuka arvaa hänen hyvän hameen kriiterinsä? Jep. Tarpeeksi lyhyt.

Kuusi kohtaa

Freya haastoi minut kertomaan kuusi asiaa itsestäni. Tässä tulee.

1. Link to the person who tagged you.
2. Post the rules on your blog.
3. Write six random things about yourself.
4. Tag six people at the end of your post and link to them.
5. Let each person know they've been tagged and leave a comment on their blog.
6. Let the tagger know when your entry is up

1)Rakastun syvästi yhteen asiaan/ilmiöön kerrallaan. Nyt intohimonani ovat kengät. Jokin aika sitten sisustus ja sitä ennen kantoliinailu. Esteettinen mielihyvä on minulle tärkeää.




2)Mietin tatuoinnin ottamista yli 12 vuotta. Sen jälkeen otin kolme kuvaa reilun vuoden aikana. Give me more!

3)Osaan virkata mutta neulominen on tosi vaikeaa minulle. Ne silmukat eivät vain pysy puikoilla. Muut varmaan käyttävät jonkinlaista taikuutta?

4)Lempivuodenaikani on kesä. Mitä lämpöisempi, sitä parempi. Liian kuumaa Suomessa ei ole ollut ikuna! Muut vuodenajat ovat kauheita, etenkin talvi. Ja syksy. Ja kevät, ennen kuin alkaa vihertämään.



5)Olen yli 30 vuotta vanha enkä vieläkään tiedä, mitä teen isona. Soitan usein äidilleni kysyäkseni neuvoa arjen ärsytyksiin.

6)Väittelen mielelläni perheenjäsenteni kanssa asioista vaikka tietäisinkin olevani väärässä. Näin syntyy mielenkiintoisia keskusteluja. (Tavan olen epäilemättä perinyt isältäni, paitsi että hän ei tietenkään ole mielestään väärässä koskaan.) Sen sijaan vieraassa seurassa olen hiljaa kuin hiiri.

Haastan kaikki halukkaat mukaan tähän!

Aika rientää

Neljä vuotta sitten.



Eilen.

Life is sweet

Lykky jatkui kirppiksellä. Bronxin saapikkaat, Vagabondin avokkaat ja Aaltosen sandaletit (tai mitkä ne nyt onkaan) ja silkkihuivi yhteensä 15e. Be still my heart! Oi tätä riemua. Onko normaalia iloita näin kengistä??

Zip me up before you go!

Joskus sitä lykästää. Voitin Freyan arvonnassa muikeat vetoketjukorvikset. Bonuksena pääsin poseeraamaan portaikkoon pipo silmillä, jotta näkisitte uudet lempparini.

Kiitos Freya!

Ja ompelukonekin sai kyytiä

sillä tein äitini yöpaidan! No ei se ole, mutta koltusta tulee vahvasti mieleen yöpaita, mikä äidilläni oli joskus 70-luvun lopussa/80-luvun alussa. Saa nähdä osaanko käyttää tätä muuna kuin yökkärinä.

Askartelua paskartelua

Joudun luovuttamaan Miss Lankakerien Päällä Istuskelija tittelini pois, sillä viimein on jotain valmiina. Virkkasin itselleni novitan seiskaveikasta villatakin. Se on niin mahtimukava päällä, että kerrankin nautin tästä kylmästä vuodenajasta. Viluisuuteni tuntien takille on käyttöä kesälläkin (joka kulkee kylmähkö vuodenaika nimellä).





Ja uusi hyökkäys virkkuukoukun kanssa on jo käynnissä. Jeah, siitäs saat tyhmä talvi! Paleleva tyttö päihittää vielä sinut.

My life as an alien

Tuntuuko sinusta joskus siltä kuin olisit erilainen kuin muut, ihan alien? Se voi johtua siitä, että olet unohtanut kasvonaamion kasvoillesi.

Maailman Paras Piparitalo toteutetaan näin:

Ostetaan piparitaikina hyvissä ajoin ja unohdetaan se pakastimen kätköihin. Pari päivää ennen joulua muistetaan ottaa taikina sulamaan. Syyllistetään puoliso leipomaan ja paistamaan talon osat yöllä, kun itse ei vaan jaksa. Valvotaan kuitenkin työtä.

Mitään kaavoja tai suunnitelmia ei varmastikaan tarvita. Ne ovat niille epävarmoille, jotka eivät vaan osaa. Eli neljä seinää, osat kattoon, eikös se suunnilleen siinä ole? Ai juu, aukot ovelle ja ikkunoille. Olisi ehkä voinut tehdä ovenkin ja ikunaluukut vaan meilläpä on avoimet ovet piparitalossa. Söpöjä possuja lisäksi. Eikä polteta paistamisen aikana ihan kaikkia osia mustiksi.

Jäähdytetään talon osat ja possut ja varjellaan niitä nälkäiseltä jälkikasvulta ja uteliailta kissoilta. Ei mainita kellekään, että yksi kissoista kävi nukkumassa pohjaosan päällä pariin kertaan. Siirretään lopulta osat turvaan kaapin ylähyllylle odottamaan kokoamista.

Odotusta, odotusta, odotusta.
Vikinää, vikinää, vikinää.
"Koooska te oikeen kokootte sen talon?"

Koristellaan lopulta talon osat karkilla ja sokerikuorrutteella lasten kanssa eräänä päivänä joulun jälkeen. Oikeasti olisi jo kiire muualle mutta juuri muistui mieleen "ai perhana, se talo..." Annetaan koristusten kuivua oikeaoppisesti vuorokauden ennen kokoamista.

The Day viimein koittaa ja PAM! Sähköt katoavat. Kootaan talo kuitenkin pimeässä sokerikuorrutteen rippeillä sulatetun sokerin sijasta. Huomataan, että mikään ei pysy koossa, kaikki osat ovat erikokoisia keskenään ja alusta on vino kuin vaimon vatupassi.Sitäpaitsi kaikki seinät murtuivat siirrettäessä.

Mitä sitten. So what ja sitä rataa. Tulipahan hieno rauniotalo. Pysyy koossa sisulla ja äidinpelolla. Kattopaloista saatiin piparieläinten hautausmaa. Tais traktorit villiintyä piparimiesten käsissä.

Ens jouluna uudestaan.
Näin ne perinteet syntyvät.





Ps. Talo syötiin tänään hyvällä ruokahalulla.