Maailman Paras Piparitalo toteutetaan näin:

Ostetaan piparitaikina hyvissä ajoin ja unohdetaan se pakastimen kätköihin. Pari päivää ennen joulua muistetaan ottaa taikina sulamaan. Syyllistetään puoliso leipomaan ja paistamaan talon osat yöllä, kun itse ei vaan jaksa. Valvotaan kuitenkin työtä.

Mitään kaavoja tai suunnitelmia ei varmastikaan tarvita. Ne ovat niille epävarmoille, jotka eivät vaan osaa. Eli neljä seinää, osat kattoon, eikös se suunnilleen siinä ole? Ai juu, aukot ovelle ja ikkunoille. Olisi ehkä voinut tehdä ovenkin ja ikunaluukut vaan meilläpä on avoimet ovet piparitalossa. Söpöjä possuja lisäksi. Eikä polteta paistamisen aikana ihan kaikkia osia mustiksi.

Jäähdytetään talon osat ja possut ja varjellaan niitä nälkäiseltä jälkikasvulta ja uteliailta kissoilta. Ei mainita kellekään, että yksi kissoista kävi nukkumassa pohjaosan päällä pariin kertaan. Siirretään lopulta osat turvaan kaapin ylähyllylle odottamaan kokoamista.

Odotusta, odotusta, odotusta.
Vikinää, vikinää, vikinää.
"Koooska te oikeen kokootte sen talon?"

Koristellaan lopulta talon osat karkilla ja sokerikuorrutteella lasten kanssa eräänä päivänä joulun jälkeen. Oikeasti olisi jo kiire muualle mutta juuri muistui mieleen "ai perhana, se talo..." Annetaan koristusten kuivua oikeaoppisesti vuorokauden ennen kokoamista.

The Day viimein koittaa ja PAM! Sähköt katoavat. Kootaan talo kuitenkin pimeässä sokerikuorrutteen rippeillä sulatetun sokerin sijasta. Huomataan, että mikään ei pysy koossa, kaikki osat ovat erikokoisia keskenään ja alusta on vino kuin vaimon vatupassi.Sitäpaitsi kaikki seinät murtuivat siirrettäessä.

Mitä sitten. So what ja sitä rataa. Tulipahan hieno rauniotalo. Pysyy koossa sisulla ja äidinpelolla. Kattopaloista saatiin piparieläinten hautausmaa. Tais traktorit villiintyä piparimiesten käsissä.

Ens jouluna uudestaan.
Näin ne perinteet syntyvät.





Ps. Talo syötiin tänään hyvällä ruokahalulla.