Läträystä

Kävin suihkussa. Pesin hiukseni yhdellä aineella, vartaloni toisella, uuden tatuoinnin kolmannella (miedommalla, hajusteettomalla), kasvoni neljännellä. Kuivasin itseni (sentään yksi ja sama pyyhe kelpasi). Rasvauksen vuoro. Kasvot yhdellä, vartalo toisella, kantapäät kolmannella, kynsinauhat neljännellä, kädet viidennellä ja tatuointi bebanthenilla. Vielä nopsa sipaisu geeliä hiuksiin, dödöä kainaloon.

Huh, mitä läträystä! Kai sitä vähemmälläkin pärjäisi? Onko kaikki tämä tarpeen? Kuinka paljon sivelenkään lisäaineita ja vaikka mitä elämäni aikana iholleni luottaen siihen, että ne ovat terveellisiä ja tarpeellisia. Kuinka monta muovipurnukkaa lähetänkään tyhjänä kaatopaikalle. Olenko nyt iholtani heleämpi ja raikkaampi, onko hiukseni kiiltävämmät, kantapääni pehmeämmät ja kädet kauniimmat? Mikä osa tästä läträyksestä on tarpeen ja mikä turhaa?

Armas Aviomies käy suihkussa, pesee itsensä yhdellä ja hiukset toisella. Ei rasvaa mitään. Dödöä ja that is it!

Mitä välii?

Moni on viime aikoina pohtinut blogiensa tarkoitusta. Minäkin. Miksi kirjoittaa tälläistä sillisalaattia, mikä ei ole keskittynyt kunnolla mihinkään? Ei käsitöihin, sisustukseen, kissoihin, lapsiperheen arkeen tms. Sitten ymmärsin, että onhan tämä keskittynyt johonkin. Ihan tämän oman navan ympärille. Tämä blogi tarjoaa HP:n arjen (ja satunnaisten juhlienkin) raapaisuja. Sitä, tätä ja tota - mikä millonkin juuri minua kiinnostaa tai on muuten pinnalla.

Ja tarjoaa tämä minulle kanavan keskittyä (lähinnä vain) positiivisiin asioihin arjestani, jotta muistaisin kuinka paljon niitä on. Silloinkin kun lapsilauma yrittää harmaannuttaa kaikki hiukseni yhden aamun aikana tuhoten samalla aina niin tyylikkään "kun halvalla ja helpolla sai"-sisustuksemme. Silloinkin kun korvani meinaavat tippua päästä täytyttyään ääriä myöden täyteen lasten kirkumisesta ja töminästä. Silloinkin kun kissat koettelevat reaktiokykyjäni syöksymällä juuri siihen kohtaan johon meinaan jalkani kävellessäni laskea. Silloinkin kun kaikki on harmaata ja yhdentekevää.

Sitä en voi tietää ketä tämä kaikki kiinnostaa. Mutta ainakin minua, juuri nyt.

Tässä kuva yhdeltä Riiviöiden Riekkumispäivältä.

Sano se kukkasin (vastaus edellisen postauksen arvoitukseen)

I'm His Rose

I was a rose in a garden of many thorns,
Until the day that love was born.
His hand touched my heart, giving me hope,
He picked me up, untying the thorn rope.

I'm his rose whether he knows or not,
I'm his rose because he protects me,
I'm his rose because he set me free.
I'm his rose because he never opened his hand,
I'm his rose because he's the right man.

Adnana Saric

Kukkeaa

Tänään puhkesin kukkaan. Osaatko arvata mistä on kyse?

Väkerryksiä

Virkuuharjoituksia (lainasin ihan kirjan, mistä opettelen, kun ei tämäkään taito ole hallussa) oli vuorossa. Hauskaa näitä on väkerrellä. Eilen virkkasin kuistilla vahtiessani muksujen leikkiä pihalla. Reilussa tunnissa sain tehtyä noin viisi kerrosta, kun piti jatkuvasti kirmata tuomarinpilliä viheltämään lasten kärhämiin. Pitäisikö keskittyä vain yövirkkaukseen jos haluaa saada jotain valmistakin?




Lötköliini on neulottu Katti. Esikuvana Hannan judansseissa ollut kissa Mau. Kaikki lapset ihastuivat Kattiin unohtaakseen sen iltaan mennessä. Lyhyt oli suosionhuippu.

Toivoa

"Sillä toivo on meille annettu
että lapsen silmät
yhä iloa säteilisivät
että säilyisivät lämpimät kädet
tarttumaan lähimmäisen käteen
kuivaamaan kyyneleitä
istuttamaan ruusuja
että ruusut kukkisivat
sydämissä
eikä haudoilla."

Maaria Leinonen, Aurinko älä laske

Jospa oisin kissa

Voisin vain maata auringonpaisteessa ja kerätä kaiken energian itseeni (ja purkaa sen rynnimällä ympäri kämppää tiputtelemassa tavaroita). Kai se on itsekin heittäydyttävä eteisen lipaston päälle iltapäivän aurinkoon akkuja lataamaan. Mitähän muu perhe siitä tuumaisi?