tiistai 2. syyskuuta 2008

Ahaa!

Ne löytyivät. Eteisen lipaston laatikosta, josta oli itse etsinyt varsin perusteellisesti kaksi kertaa ja muksutkin jokainen kerran (viisi kertaa pengottu laatikko siis). Olivat vielä ihan päälimmäisenä, näkösällä. Ei kai tästä muuta johtopäätöstä voi vetää, kuin että kotikummitus lopulta armahti ja palautti rillit.




Lasit kuitenkin lenksuvat karkumatkansa jälkeen niin, että taidan käydä uudet ostamassa. Tiedä koska nämä katovat jälleen tai räsähtävät risaksi. Tässä vanhat, varsin eleettömät lasini, uudet voitte katsastaa kunhan ne saan.

5 kommenttia:

himalainen kirjoitti...

Löysinpä tänne sinun blogiisi. Oikeasti kävin täällä jo eilen lukemassa katoamistekstisi, mutta kesken kaiken oma kone jotenkin jämähti ja se siitä. Mutta hyvä, että lasit löytyivät. Meillä on kotona tainnut olla myös tuo sama kotikummitus: kesällä kadotin pankkikortin ja sitähän ei sitten löytynyt mistään. No, tietysti kauhuissani kuoletin nopeasti kortin, mutta siitä huolimatta jatkoin epätoivoista etsintää. Etsin sitä kaikkialta. Ja ei löytynyt. Ja jotenkin tiesin kuitenkin, että en ole sitä mihinkään pudottanutkaan. Uusi kortti tuli, ja parin viikon päästä siitä, pyykkikorista, kylpytakin taskusta löytyi tuo vanha kortti. Edelleenkään en tiedä, miten se sinne oli päätynyt. Olisin eilen ehdottanut, että kannattaa etsiä kadonnutta omaisuutta pyykkikorista ;)

himalainen kirjoitti...

Uudet lasit ovat aina ihana ajatus, tarvitsisi itsekin. Jotain uutta syksyksi...

Inka kirjoitti...

Hyvä että löytyivät. Olisiko samainen kummitus vienyt aurinkolasini? Ne katosivat jo kertaalleen pitkäksi aikaa ja löytyivät sitten yllättäen sieltä mistä pitikin, eli omasta kotelostaan. Nyt hävisivät taas, ja pelkään josko katosivat nyt lopullisesti. Jos näet kummitusta, voitko vinkata myös aurinkolaseistani?

HP kirjoitti...

Tervetuloa Himalainen! Pankkikortin kadottaminen ei tosiaan ole hauskaa, uh. Koskahan sekin kolahtaa omalle kohdalle??

Inka:Jos saan napauttua kotikummituksemme, kuulustelen sitä myös aurinkolasiesi kohtalosta. Kummallisia mieltymyksi näillä kummituksilla.

Marikki kirjoitti...

Onnea rillien löytymisestä... meillä vaan avaimet jatkavat pakoreissuaan... :(