Pinkki paljastus

Huvikseni kiersin kotini ja katsoin, mitä muuta vaaleanpunaista meiltä (minulta) löytyisi. Tässä koko saalis.

Piilossa pinkin takana

Jokin aika sitten hassahdin täysin ja tilasin meille Gudrun Sjodeniltä verhot. Hassahtamiseksi tämän tekee verhojen väri, pinkit! Meillä ei ole mitään vaaleanpunaista, kun en siitä tykkää (paitsi tyttöseni vaatteet, hän todella tykkää pinkistä). Jotenkin nyt vain tuntui siltä, että tarvitsemme lisää väriä. Ja niin verhot tulivat. Pääsivät heti koristamaan ruokailutilan ikkunoita. Nyt olen kerrassaan ihastunut vaaleanpunaiseen lempeään valoon, mikä verhojen läpi suodattuu. Se on jotenkin niin levollista. Haluaisin viettää nämä harmaat päivät piilossa vaaleanpunaisen takana.





Tunnelma on jossain näiden kuvien välimaastossa. Sittemmin meille on ujuttautuneet pari pinkkiä sohvatyynyä ja ruokapöydän tuolien pehmusteet. Pitkä väritön aika (mikä talvena tunnetaan) teki tepposensa.

Ohjeita ois

Olen käynyt kirjastossa ja kirjaostoksilla. Ohjetta ois nyt yhteen ja toiseen. Halua tehdäkin löytyy. Mutta tarve olisi myös Laiskimusten Hovihankkija palvelulle. Jos joku muu hommaisi leipomusten raaka-aineet ja langat, puikot ja kankaat käsitöihin, niin voisinkin jo heti aloittaa oman aherrukseni. Ekstraa voisin maksaa lisäpalvelusta, jossa tarvikepakettiin sisältyy myös Lisäaika laatikko. Laatikosta voisi sitten nappasta aikaa vaikka leipomiseen tai vielä parempaa: yöuniin pari ylimääräistä tuntia! Mahdollisesti bonuksena tarvikepaketissa voisi olla Onnistumisen Ilo sumutetta, jota suihkuttelisin jauhoihin tai lankoihin ja todennäköisyys onnistuneesta lopputuloksesta kasvaisi. (Sumute ei aiheuta allergiareaktioita, eikä sitä tai sen aineosia ole testattu eläimillä.)

Jospa sitä lähtisikin nettikauppoja koluamaan ja etsimään kyseistä palvelua. Siinähän se aika kuluukin. Arvaatteko miksi minä saan niin hitaasti mitään valmiiksi asti?

Kuukauden pihakuva: jäätä ja mutaa

Ajattelin, että olisi ehkä hauska ottaa joka kuukausi kuva pihastamme. Tämä näkymä avautuu kuistilta katsoessa. Synkeältä näyttää. Vaan kuukauden päästä varmasti vihertää jo kauniisti, eikös joo?

Kyllä se kevät tulla jolkuttaa

Kissatkin sen tietävät. Käyvät ottamassa aurinkoa ja kuuntelemassa lintujen juoruja. Tänään pääsemme mahdollisesti itsekin ulos kunnolla ensimmäistä kertaa pääsiäisen jälkeen. Ettei vaan kaikuisi keväthuuto Ronja Ryövärintyttären tapaan.

Kärsimys kaunistaa

Vai kuinka se sanonta meni? Anyhow, tässä on nyt oltu uuvuttavassa, sohvan pohjalle kaatavassa influenssassa melkein kaksi viikkoa. Yskitty niin paljon, että kumma kun keuhkot eivät ole kyllästyneet rääkkäykseen ja ottaneet lopparia. Niistetty niin että nenä meinaa irrota. Köhisty. Ruokaa (enkä edes suklaata!) ole jaksanut syödä juuri lainkaan. Ja mitä saan palkinnoksi? -1kg lähtenyt. Yksi vaivainen kilo! Sillä olisi ollut yhdeksän muutakin ei-toivottua kaveria täällä odottamassa lähtöpasseja, vaan ei huolinut mukaansa. Nirppanokka.

Olisi selvästikin pitänyt kärsiä enemmän. Ja kauemmin. En viitsi. Sen sijaan suuntaan illalla ystäväni kanssa kahvilaan. Loppuu kärsimys ja alkaa maiskutus!

Sanat suossa

Sairaus alkaa vähitellen helpottaa. Eilen jo uskaltauduin ulos 20 min kävelylle ja hyvää se auringonpaiste teki vaikka jälkeenpäin jalkoja särkikin tästä ylettömästä urheilusuorituksesta. Mutta jotain kummaa sairaus on saanut aikaan. Ensinnäkin, ääni ei kestä paljoa puhumista, alkaa kurkkua kuristaa (meillä onkin ollut mukavan hiljaista). Toiseksi teen jatkuvasti kirjoitusvirheitä, melkein joka sana on väärin. Kolmanneksi, minulla ei ole mitään kerrottavaa. Pää on tyhjä. Sanat ja tarinat kaikonneet jonnekin. Kenties Unien Maailmaan, sillä näen valtavan värikkäitä ja rikkaita unia nykyään. Se on hankalaa blogata, kun ei ole mitään sanottavaa ja Armas Aviomies vei kamerankin työmatkalleen (tuskin kuitenkaan olisin onnistunut ottamaan valokuvia unistani). Niin että pattitilateessa ollaan, kunnes polla suostuu jälleen toimimaan.

Tässä kuitenkin kuva Siperiankissastamme tutkimassa viime viikolla lumimyräkän aikaansaannoksia. Vihje: katsokaa tuolin alle.




Onneksi nyt ulkona näyttää huimasti keväisemmältä, mistä ottaisin kuvan, jos olisi se kamera.