Sanat suossa

Sairaus alkaa vähitellen helpottaa. Eilen jo uskaltauduin ulos 20 min kävelylle ja hyvää se auringonpaiste teki vaikka jälkeenpäin jalkoja särkikin tästä ylettömästä urheilusuorituksesta. Mutta jotain kummaa sairaus on saanut aikaan. Ensinnäkin, ääni ei kestä paljoa puhumista, alkaa kurkkua kuristaa (meillä onkin ollut mukavan hiljaista). Toiseksi teen jatkuvasti kirjoitusvirheitä, melkein joka sana on väärin. Kolmanneksi, minulla ei ole mitään kerrottavaa. Pää on tyhjä. Sanat ja tarinat kaikonneet jonnekin. Kenties Unien Maailmaan, sillä näen valtavan värikkäitä ja rikkaita unia nykyään. Se on hankalaa blogata, kun ei ole mitään sanottavaa ja Armas Aviomies vei kamerankin työmatkalleen (tuskin kuitenkaan olisin onnistunut ottamaan valokuvia unistani). Niin että pattitilateessa ollaan, kunnes polla suostuu jälleen toimimaan.

Tässä kuitenkin kuva Siperiankissastamme tutkimassa viime viikolla lumimyräkän aikaansaannoksia. Vihje: katsokaa tuolin alle.




Onneksi nyt ulkona näyttää huimasti keväisemmältä, mistä ottaisin kuvan, jos olisi se kamera.