Hei Mirja
pitkästä aikaa
mitä sinulle kuuluu
Kiitos, minulle kuuluu oikein hyvää
esikoiseni aloitti juuri koulun
nuorimmaiseni pääsi musiikkileikkikouluun
ja mieheni sai toivomansa ylennyksen
Niin
mutta mitä SINULLE kuuluu?
-Irja Askola-
Tästä runosta tuli mieleen Ystäväni Ranskasta,joka jo aikaa sitten esitti vastaavanlaisen kysymyksen, mutta mitä sinulle kuuluu? Toisaalta perheeni kuulumiset ovat minunkin kuulumisiani, sillä he ovat tärkein osa elämääni.Vaan kai minulla pitäsi olla joitakin omiakin kuulumisia, mitä kertoa? Niitä etsimässä on nykyisin hp.
Person at the Window by Salvador Dali
PS. Karkaisinko ikkunasta? En sentään.
6 kommenttia:
Olen usein mieteskellyt kuulumisiani tuon saman runon äärellä. Minä koen vahvasti olevani juuri minä myös vaimona, äitinä, ystävänä tai vaikka sisarena. Joskus olen suorastaan ahdistunut siitä, että olen yrittänyt keksiä vain oman napani ympärillä pyörivää kuulumista. Niitäkin toki usein on, mutta ei aina ja silti minulle kuuluu aina paljon ja vaihtelevaa, vaikka kuulumiset olisivatkin perheen kuulumisia. Runon herättämät ajatukset ovat olleet minulle tärkeitä ja auttaneet hyväksymään omaa elämääni. Koen, että liian usein ulkopuoliset painostavat minua pienen lapsen äitiä niihin 'omiin' kuulumisiin. Minun omaa aikaani ja omia kuulumisia myös perhekuulumiset ovat, ne ovat sitä tärkeintä. Meillä perheessä ihmiset huomioidaan myös yksilöinä.
Kesiah:Huojentavaa, että muutkin pohtivat näitä "omat kuulumiset" juttuja. Kiinnostavaa tekstiä sinulla. Juuri tuota minäkin olen ajatellut, että minä olen minä myös äitinä, vaimona, ystävänä jne. Eihän tässä mitään rooleja vaihdeta lennossa vaan eri tilanteissa ehkä eri piirteet itsestä korostuvat. Mutta aina siinä olen minä.
Itselleni on tämän vuoden aikana noussut kuitenkin vahvasti sellainen tunne esiin, että minä voisin olla muutakin kuin, mitä nyt olen. Jotenkin enemmän, tai erilainen. Etsin itsestäni uusia puolia ja tavallaan sen mukana on noussut halu niihin "omiin kuulumisiin".
Toivon kaikesta sydämestäni sinulle rohkeutta seurata nyt omaa sisintäsi. Pysähdyttävä runo.
Kieltämättä aika tuttuja fiiliksiä tuosta runosta tulee. Vaikka perhe tietysti on yksikkönä tärkeä ja sen kuulumiset myös minun kuulumisiani, se ei ole kaikki. Aiemmin tänä vuonna tuli jo sellainen olo, että olen hukkaamassa itseni, menettämässä itseni "äitiydelle". Minä haluan olla muutakin kuin äiti ja vaimo.
Onneksi pääsin opiskelemaan ja sain jotain omaakin elämää (jos niin voi sanoa). Olo on huomattavasti parempi, vaikka fyysinen väsymys on tietysti noussut ihan uusiin ulottuvuuksiin.
voih, mie olen lukenut I.A:n ja A.P:n kirjoja/runoja jo vuosikaudet, ihan sikahyviä!
-Riitsi-
Inka: Kiitos. Minulle tulee aina ihan häkeltynyt olo, kun joku kannustaa ja välittää "eihän tässä nyt mitään, kyllähän tämä tästä..." mutta joo, olet aivan oikeassa, toivottavasti löydän eteenpäin vievän polkuni ja rohkeuden seurata sitä!
Fanny: Haa, aika lailla juuri tuolta minusta tuntuu! Ajatuksissa olisi hakea itsekin opiskelemaan kevään yhteishaussa (mutta minne?). Tsemppiä sinulle opiskeluun kovasti!
Riitsi: Hyvä maku sinulla =). Taidan minäkin etsiä näiltä naisilta lisää luettevaa, kunhan kirjastoon taas pääsen.
Lähetä kommentti