tiistai 4. maaliskuuta 2008

Roskaa

Katsoin eilen ekaluokkalaisemme kanssa pätkän tv 1:ssä klo 19.05 alkaneesta Prisman Elämä paketissa ohjelmasta, jossa mm. näytettiin tavararöykkiöiden voimin, miltä näyttäisi jos kaikki elämäni aikana kuluttamani tavarat koottaisiin yhteen. Ekaluokkalainen oli valtavan kiinnostunut aiheesta ja luin hänelle pitkät rimpsut numeroita ja tilastoja ohjelmasta (esimerkiksi keskivertoihminen juo 74 802 kupillista teetä elämänsä aikana ja kuluttaa 198 pulloa sampoota, rakastuu 3 kertaa ja avioliitto kestää 11.5 vuotta). Yhdessä katsoimme kauhuissamme jätteen määrää.

Ajattelin, että haa! Oiva tilaisuus keskustella kulutuksen mielettömyydestä ja siitä, että koko ajan ei tarvitse ostaa uutta ja lisää. Keskustelu meni hyvin. Ekaluokkalainen pohti asiaa ja totesi:
"Niin, voisi ostaa vain kymmenen uutta lelua joka kuukausi. Ei tarvitse enempää koska sitten tulee paljon roskaa. Paitsi synttärinä saa tietysti enemmän."
Mielenkiintoinen päätelmä, kun ottaa huomioon, että ostamme lapsille ehkä max 3 lelua vuodessa nytkään (sisältäen synttärit ja joulun). Toivottavasti aihe jäi kuitenkin muhimaan. Niin hänen kuin minunkin ajatuksiin.

Ohjelma uusitaan 9.3 klo 13.50. Toivottavasti muistamme katsoa sen silloin kokonaan. Tilastoja rakastava insinööri-mieheni on varmasti hurmioissaan ohjelmasta.

1 kommentti:

Fanny kirjoitti...

Me nähtiin vain se loppu miehen kanavasurffailun tuloksena. Aika hurja määrä tavaraa kyllä, pistää miettimään...