keskiviikko 20. elokuuta 2008

On tullut syksy

Kai se on myönnettävä, syksy saapui ja kesä meni. Yritän hokea itselleni "elokuu on kesäkuukausi!" mutta ei mantrasta ole apua, kun sää on kostean harmaa ja tuuli tuoksuuu syksylle. Kuten minut tuntevat tietävät, en pidä Suomen syksystä, talvesta enkä keväästä (no ihan loppukevät on jees). Aina on liian pimeää, kylmää ja märkää. Vaikka kesä olisi sateinen ja kylmä, on silloin sentään valoa! Muina vuodenaikoina on vain harmautta ja loputonta pimeyttä.

Ensi syksyä ja talvea yritän kampittaa keksimällä kivoja juttuja, joita voi odottaa ilolla. Esimerkiksi ensi kuussa on seuraavan tatuoinnin aika. Syksyllä on edessä ainakin yksi kissanäyttely vielä. Joululahjoja on kiva tehdä (vaikka itse joulusta en niin välitä). Tammikuussa tulee ehkä ystäväni Ranskasta käymään. Mutta eivät nämä riitä vielä. Arkeenkin on keksittävä pelastusrenkaita, joihin tarttua. (Ja suklaa ei toimi jos aion mahtua toppahousuihini).

Aivan varmasti syksyssä ja talvessa on jotain kivaa ja kaunista. Vaikka kirpakat, aurinkoiset syyspäivät jolloin puiden lehdet hehkuvat syysvärejään (molemmat kaksi päivää) tai talvella kenkien alla narskuva pakkashanki (ennen kuin räntä/vesisade taas tunnin päästä alkaa). Kuten huomaatte kyse on myös asenneongelmasta puoleltani, joten auttakaahan ja kertokaa, mitä kivaa voin syksyltä ja talvelta odottaa? Tai kerro, mistä sinä nautit kyseisenä aikana?

5 kommenttia:

ik kirjoitti...
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
Kesiah kirjoitti...

Minä tykkään syysvaatteista paljon enemmän kuin kesätamineista. Odotan syksyä siksi, että saa alkaa pitämään jatkuvasti villapaitoja ja villasukkia (pidän kyllä kesälläkin) sekä kerrospukeutua ilman lämpöhalvausriskiä. Nyt ikuiseen kesään muuttaessa suorastaan suren villakangastakkini ja kaulahuivivarastoni hylkäämistä. No ehkä pääsen tuosta materialistisesta murheestani yli :-).

Fanny kirjoitti...

Syksy on kivaa aikaa...
- kelit viilenee, kestää taas elää
- kynttilät!!!
- sade
- hämärä ja hämyisä
- värit

Siinä nyt pari syytä. ;)

Nappisydan kirjoitti...

Minäkin tykkään syksystä. Saa hyvillä mielin olla sisällä ja katsella ikkunasta kun ulkona sataa ja tuulee. :) Voi polttaa kynttilää vaikka keskellä päivää ja sen valon vielä näkeekin! Syksy jotenkin antaa ihmiselle luvan käpertyä, ja se sopii minulle.

hp kirjoitti...

Kiitos vastauksista =). Mukavaa, että muut osaavat nauttia syksystä.

Villasukista ja villatakeista pidän minäkin (ja käytän niitä myös kesällä), kynttilät ovat ihania (niiden kanssa joutuu vain olemaan supervarovainen koska kissat kaatavat kaiken, mitä muksut eivät ehdi), vesisateesta voisin nauttia (ropina on tyynnyttävän kuuloista) jollei olisi pakko ulkoilla joka päivä muksulauman kanssa. Kuravaatteet ja niiden sisääntuoma hiekka vaan vie hermot.