maanantai 10. maaliskuuta 2008

Jahkailua



Ostin jokin aika sitten alesta kaksi pätkää kangasta (molemmissa 2,5m). Kuosin yksinkertaisuus ja värit ihastuttivat ensimmäisellä vilkaisulla jo. Kangas saapui kotiin ja asui päiviä keittiön työtason päällä koska tykkäsin katsella kangasta keittiön läpi pyyhältäessäni. Jahkailua ja jahkailua. Tehdäkö kankaasta verhot? Kasseja? Sohvatyynynpäällisiä? Yhdistää ne ja vuorittaa päiväpeitoksi? Tuntui, että mihinkään en raaskisi kangasta "uhrata".

Lopulta niistä tuli pöytäliinat, mihin tarkoitukseen kankaat alunperin ostinkin. Meillä on aamupalalla 7-8 ihmistä syömässä ja ihan oman porukan normi kattauksellakin 5 immeistä. Tämän "miten-mahdumme-kaikki-saman-pöydän-ääreen" ongelman olemme ratkaisseet asettamalla kaksi pöytää vierekkäin. Mahdumme syömään kaikki eikä tarvitse edes olettaa sovun sijaa antavan (ei se anna kuitenkaan). Tosin nyt me tarvitsemme aina myös kaksi pöytäliinaa. Tai ainakin silloin kun raaskin tälle sotkulaumalle pöytäliinat kattaa.

Nyt, kun olen pitkäpiimäisesti saanut selitettyä asiani, saatte herkutella huonolla kuvalla pöytäliinoistani. Mitä, kuulenko haukotuksia??



Vaan kertokaahan, onko teidänkin vaikea päättää, mitä kankaasta tulee? Vai onko sävelet selvät jo ostovaiheessa?

8 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Kyllä se on melkein vieras ajatus että kangasta hommataan tiettyyn tarkoitukseen, kangasta ostetaan ja sitten pähkäillää....

Minulla on kotona kudottu Laura Ashleyn kangas, punainen jossa tähti se on ainakin 11v vanha. Ihailen sitä säännöllisesti ja olen kaavaillut sitä vaikka mihin.. :)

Mutta, sinun kankaasi on tosi kaunis ja sopii pöytäliinaksi hyvin.

Olen kaavaillut samanlaista pöytä systeemiä meille olkariin, voisi välillä olla pitkänä ja välillä noin neliönä.

Ja oon meinannut kirjoittaa samasta aiheesta mullakin pyörii pari kangasta jotka odottaa kohtaloaan :)

hp kirjoitti...

papupata: Tämä pöytäsysteemi on kyllä kätevä, joskaan ei ehkä kaunein mahdollinen. Mutta on näppärää, kun esim. synttäreillä voidaan asettaa pöydät pitkäksi ja silloin mahtuu 14 henkeä kerralla herkuttelemaan =).

Laura Ashleyn kankaasi kuulostaa ihanalta. Siitähän sais varmaan vaikka mitä! Vaikeita päätöksiä...

Niina K kirjoitti...

Hyvä se o. Eli toimii tosi hyvin just pöytäliinoina!! Meillä jos laittaa kaitaliinaa suuremman liinan pöytään niin lattialta sen sitten löytää..regina tehokkaasti "potkuroi" ja pesiytyy liinan keskelle.

Fanny kirjoitti...

Hyvän näköinen kangas. :)

Mulla tuppaa käymään niin, että hamstraan ihania retrokankaita enkä sitten raatsi käyttää niitä mihinkään. Nyt on kaapissa yksi Metsovaara, yksi omenakangas, yksi sininen norsukangas ja oranssi apilakangas, enkä tiedä mitä niistä tekisin. Eihän niitä raaski edes leikata!

Kate kirjoitti...

Kyllä minäkin tunnustan ostavani kankaan kankaana ja sitten vasta miettivän mitä siitä (raaskisi) tehdä... ja kovin usein ne ideat jalostuvat vuosikausia. Onneksi on isot säilytystilat niille kangaskasoille :)
Valtavan hienoja pöytäliinoja noista sinun kankaistasi tuli.

Inka kirjoitti...

Kankaat (ja langat) ostetaan kun ne on niin nättejä, ja sitten vasta kotona aletaan miettimään mitä ihmettä niistä voisi tehdä. Ja sittenkin siinä itse tekemisen aloittamisessakin menee piiitkät ajat :)
Näppärä pöytäsysteemi teillä, ja ihanat kirjakaapit siellä taustalla!

hp kirjoitti...

Huojentavaa, että muutkin ostavat kankaan ensin ja sitten miettivät, mitä sillä tehdä. Löytyy tuolta kaapista minullakin muutama muu kangas ideaa ja ompelua vailla =) (melkeen valmista siis jo).

kata kirjoitti...

Kivat pöytäliinat. Näyttävät sopivan sinulle / teille oikein hyvin.
Minä tein juuri historiaa, kun tein vain viikon meillä olleista kankaista tyynynpäälisiä. Kankaat olivat ihana lahja ja kuvittelin niitä pyöritteleväni pidempään pinossa ja ideoivani vaikka mitä. Sitten yhtäkkiä yllättäen ne oli jo leikattu ja valmiina ommeltavaksi.