keskiviikko 26. maaliskuuta 2008

Strasbourg

Ihmeellinen reissu! Ensinnäkin sää: lensimme perjantaina Saksan puolelle ja siellä paistoi aurinko, satoi vettä ja ukosti. Bussilla Strasbourgiin ja matkalla satoi räntää. Perillä sää antoi meille lomamme aikana auringonpaistetta, kovaa tuulta, vesisadetta ja lumisadetta! Selvästikin reissustamme haluttiin tehdä ikimuistoinen.

Ikimuistoinen reissumme olikin. Miten voikin yhdessä kaupungissa olla niin paljon katsottavaa ja koettavaa! Kaikkea emme tietenkään edes ehtineet. Mutta tärkeimmmät ehkä? Söimme kauniissa ravintoloissa meille uusia ruokia (ja jälkiruokia, nam!). Ihastelimme kaupungin upeaa arkkitehtuuria (La Petite France on uskomaton!). Kiipesimme vaikuttavan Strasbourgin katedraalin yli 300 porrasta (kannatti ehdottomasti sen maiseman takia, vaikka reidet huusivatkin armoa). Matkasimme viinitilalle viinninmaistajaisiin. Katselimme nähtävyyksiä jokilaivasta käsin (oli siinä ja siinä, että laiva sai matkata, koska joen pinta oli niin korkealla, onni oli kuitenkin puolellamme). Ihastelimme Haikarapuistossa ylväitä haikaroita pesienrakennus puuhissa. Minä kävin myös Elsassilaisessa museossa, mieheni puolestaan Bugatti museossa (se on ollut hänen haaveenaan jo kauan ja museo oli juuri niin mielenkiintoinen kuin hän kuvittelikin!) Asioimme tietenkin esim. myös suklaakaupassa.

Varsinaisesti ikimuistoiseksi reissumme kuitenkin teki Strasbourgissa asuvat ystävämme. He olivat nähneet paljon vaivaa vierailumme eteen ja jaksoivat vastata kaikkiin omituisiin kysymyksiimmekin (kuten "toimivatko vanhojen talojen ikkunaluukut yhä? Mikä toi puu on? Onko kaikilla silloilla nimet? -Kyllä toimivat. Hevoskastanja. Kaikilla tärkeimmillä silloilla ainakin on nimet."). Oli ihana nähdä, missä ja miten he asuvat, missä käyvät töissä ja kaupassa jne.

Valitettavasti kameramme petti meidät, kurjuus! Kuvia kyllä otimme antaumuksella mutta osa kuvista epäonnistui ja toisaalta kuvat eivät pysty millään välittämään sitä tunnelmaa, mikä tällä kaupungilla on. Tässä kuitenkin muutama otos.











Niitä autokuvia laitan sitten myöhemmin. Mieheni haluaa varmasti itse valita edustavimmat sata kuvaa teille ihailtaviksi.

Oli myös ihanaa saada olla reissussa kaksin mieheni kanssa. Nukkua yhdessä, eikä kolmen lapsen kanssa kuten kotona. Syödä rauhassa. Olla vain yhdessä.

Lapsilla puolestaan oli ollut kivaa kotona mummin ja ukin hoivissa (mummi oli ottanut melkein yhtä paljon valokuvia kuin me!). Kissamme olivat myös voineet erinomaisesti samaisessa hoivassa, eivätkä olleet tietääkseenkään meistä palattuamme (mitäs emme älynneet tuoda heille tuliaisia).

Minnehän seuraavksi matkaisimme? Sillä matkakuumeen tämä reissu nosti.

8 kommenttia:

Fanny kirjoitti...

Ihania nuo vanhat talot. :)

Teillä on ollut mukava reissu, toivottavasti mekin päästäisiin vuoden sisällä kaksin matkailemaan, kuten on alustavasti ollut puhetta...

Niina K kirjoitti...

Voi miten ihana matka teillä on ollut, ihan hymyillen täällä kuvia katselin ja tunnelmista luin =)
Meillä kun tuota matkailua nyt ei ole luvassa ilm. vuosikymmeniin.. Toisinaan se kaksin vietetty aika on sitä kultaakin kalliimpaa!!

Anonyymi kirjoitti...

Ihania kuvia, ja varmasti on todella ihana reissu ollut... sitä osaa arvostaa pieniä juttuja ihan erilailla, kun on lapsia....

ammis kirjoitti...

Voi, kivalta kuulostaa tuo teidän reissu! Ja etenkin se että miehen kanssa kahdestaankin saitte olla. Me ollaan viimeksi kahdestaan matkustettu vuonna 2004...

Unknown kirjoitti...

Kivalta reissu kuulosta!
ja hienoja kuvia nuo.

Matkailu on kivaa pieninä annoksiana :)

Hanna kirjoitti...

aaaaa... matkailukuume alkaa täällä nousta!

hp kirjoitti...

Oli kyllä ihana reissu. Ollaan viimeeksi oltu ukon kanssa ulkomailla (hah, Tallinnassa) vuonna 2001 kun odotin keskimmäistämme. Tämä oli oikeastaan ensimmäinen yhteinen "oikea" ulkomaanmatka.

Unknown kirjoitti...

Ja kiva kun oot takaisin :)