perjantai 29. elokuuta 2008

Kummittelee

Meillä nimittäin kävi niin, että toissapäivänä lähdin aamulla viemään eskarilaisia eskariin, nykäisin pitkähihasen päälleni ja otin siksi aikaa silmälasini pois. Sen jälkeen ei rillejä ole näkynyt! Laskin ne kädestäni tietenkin "tohon noin" tai ainakin johonkin lähettyville, mutta en löydä lasejani enää mistään. Olen jäljittänyt kyseisen aamun tekemiseni, tutkinut kaikki eteisen ja tuulikaapin vaatteet ja kengät, kurkkinut kaappien alle ja taakse, rullannut matot ja kontannut koko alakerran läpi kuin paraskin salapoliisi. Olen tutkinut kaikki epätodennäköisetkin paikat, kuten vessanpöntön, pesukoneen, jääkaapin ja kissojen hiekkalaatikot. Kakkuloita ei löytynyt myöskään sohvatyynyjen alta, lehtilaatikosta, lautaspinosta tai pyykkikorista. Meillä kummittelee. Jossain päin taloamme vaeltelee kikatteleva kotikummitus kakkulani nenänpäällään keikkuen.

On kai taivuttava ja ostettava uudet lasit, mikä oikeastaan on ihan kivaa ovathan nuo edelliset monta vuotta vanhat ja vähän hajonneetkin jo. Ajan näöntarkastukseen sain kuitenkin vasta ensi tiistaiksi. Nyt maailmani on sumea. Toivottavasti tutut antavat anteeksi, kun en heitä kadulla moikkaa, kun en näe ketä siellä saapastelee. Hyvä puoli on se, että minä olen niin hehkeä ilman laseja, en näe yhtään ryppyä tai näppyä!

Epäilemättä joskus (kun olen uudet lasini saanut) tämä arvoitus ratkeaa ja löydän vanhat rillini. Luultavasti jostain hyvin näkyvältä paikalta, jota siis juuri nyt en näe, hah. Lapset eivät varmastikaan ole lasejani piilottaneet koskapa en niitä takaisin saanut edes sen jälkeen, kun julistin etsintäkilpailun ja lasien löytäjälle huomattavan rahapalkinnon (1e).




Veikkauksia, missä kakkulani piilottelevat?

6 kommenttia:

Niina K kirjoitti...

Ehdotetaan pyykkikoria ja eskarikassia. Voin kuvitella kuka HP hapuilee kädet ojossa pitkin kotia ;) Toivottavasti lasit löytyvät.Mutta onhan sulla sitten uusien saavuttua varalasit "varmassa tallessa" siellä jossain ;D

Marikki Kuusi kirjoitti...

oi, kun on tuttua...
minulle kävi ihan samoin autonavainten kanssa...
kamalaa, lasku uudesta on samaa luokaa kuin rillien kanssa (satoja euroja)
eikä uudesta autonavaimesta ole edes odotettavissa imagollisia piristyspisteitä...

sitruuna kirjoitti...

Ai kamala. Ja niin tuttua... Nehän löytyvät juuri sinä päivänä kun kävelet kotiin uusien kakkuloidesi kanssa.

Kannattaa säästää aina(kin) yhdet vanhat varalaseiksi siltä varalta että lasit hukkuvat, hajoavat tai muuta. Itse ainakin olen niin sokea, etten löytäisi edes ovesta ulos ilman laseja, jos ainokaiset hukkuisivat.

Ja vanhoja käytän myös tukan värjäyksessä. Ei sitten sotke käyttölaseja.

hp kirjoitti...

Niina: pyykkikori ja eskarireput on nyt tarkistettu, ei laseja. Pöh.

Marikki: Joo, uusissa rilleissä on se hyvä puoli, että saa kasvot uutta kohennusta =). Autonavaimet eivät tosiaan niin piristä.

Sitruuna: Kun nuo vanhat rillit jostain löytyvät, etsin niille takuuvarman säilytyspaikan, jotta on sitten mistä ottaa seuraavan kerran sattuessa. Tukanvärjäyksessä ja remppahommissa varmasti ovat myös oivat. Kunhan nyt löytyvät joskus.

Sirpa kirjoitti...

Lasit löytyvät varmasti jostakin, josta niiden ei missään tapauksessa uskoisi löytyvän. Itselleni on joskus käynyt niin. :)

Teillä on hurmaavia kissoja - lueskelin niiden elämästä. Ja hyviä kuvia!

Inka kirjoitti...

Voi ei! Minä olen puolisokea ilman laseja enkä varmaan uskaltaisi olla ilman varmistusta (lue piilolinssejä). Toivottavasti rillit löytyvät tai vastaavasti löydät jotkut makeat (ja sikahalvat) kakkulat!