keskiviikko 13. helmikuuta 2008

Kolmas kerta toden sanoo

Ihan ensimmäiseksi haluaisin puolustuksekseni jälleen todeta, että olen vasta aloittelija käsitöissä. Osaan tehdä vain tiettyjä ommeltavia juttuja (siellä se mielikuvitus laukkaa lukijoilla, kyse kuitenkin on vain erilaisten kantoliinojen ompelusta, heh).

Nyt kuitenkin halusin kokeilla virkkausta ja tehdä kruunua, joka löytyy Novitan Talvi 2007 ohjeista. Vanhasta muistista osasin tehdä vain ketjusilmukoita. Joten projektini aloitin äitini ja siskoni siipien suojassa, he neuvoivat kiltisti ja kärsivällisesti, miten tehdään piilosilmukka ja kiinteäsilmukka. Sitten vaan kruunua virkkaamaan.

Ensimmäinen Yritys näytti tältä. Huomasin jo aikasin, että jokin hyvin perustavanlaatuinen virhe oli tehty, joten ei tullut kruunua - tuli koristekukkanen/möntti.



Toinen Yritys meni paremmin mutta yksi Ensimmäisen Yrityksen virheistä tuli tässäkin toistettua. Huomasin sen puolessa välissä, kun virkuu-innoltani pysähdyin katselemaan, miltä työ oikeasti näytti. Tein kuitenkin huvikseni loppuun asti. Ei tullut kruunua - tuli maljakon alunen/leipäkorin koriste (jollei kissa olisi syönyt leipäkoriamme).



Kolmas Yritys meni jo paremmin vaikka ei vieläkään täysin ohjeiden mukaisesti. Vielä kiinnittämättä on jalokivet kruunuun ja kuminauha, jotta mokoma myssy pysyisi päässäkin.



Juuri herännyt prinsessani pääsi testaamaan kruunua tänään aamulla.

3 kommenttia:

kata kirjoitti...

Hieno kruunu tytöllä on päässään. Ja ihanaa, kun joku esittelee niitä hiukan persoonallisempiakin ohjeiden tulkintoja. Minulla on niitä kaapit täynnä ja lasten kanssa usein keksimme kyllä epäonnistuneille tekeleilleni uuden tarkoituksen. Nyt kun taidot ovat hiukan minulla karttuneet, saattavat lapset kysellä koska teen taas jotakin hassua, josta pääsee keksimään uutta käyttötarkoitusta. Taitavat luulla, että mun epämuodostuneet käsityökasani ovat ihan tarkoituksella sellaisia vain leikkimisen iloksi ja huviksi :-)

Fanny kirjoitti...

Musta toi eka kuva näyttää ihan joltain vanhan ukon päältä. Siis semmoselta kääkältä, mitä kansansaduissa on: viirusilmät ja puolimetrinen koukkuleuka.

hp kirjoitti...

kata:Ihailtavaa luovuutta tuo "epäonnistuneiden" käsitöiden uusiokäyttö =). Sitä meilläkin yritetään harrastaan.

fanny: No niin näyttääkin!