keskiviikko 27. helmikuuta 2008

Supervoimia ja vessarauhaa

Lasten luottamus aikuisten kykyihin jaksaa ällistyttää minua. Esimerkki:
Olen vessassa suljetun oven takana (ei taas tätä vessahuumoria!) ja silti kykenen
- antamaan yhdelle lapselle juotavaa jääkaapista (tarpeeksi kun keskityn voin ilmeisesti saada mukin leijumaan kohti jääkaappia ja maitotölkkiä, maito mukiin ja muki leijailee ilman halki janoiselle lapselle)
- selvittämään toisen ja kolmannen riidan (kyllä, tietenkin voin piipahtaa menneisyydessä ja tarkistaa kuka huitoi ensin toista olohuoneessa minuutti sitten)
- kertomaan neljännelle, mikä kuva kirjassa on "tässä" (näen tahtoessani kiinteiden esineiden läpi, kuten vessan oven)
- leikkaamaan viidennen katkenneen kynnen (muistattehan, että pystyn liikuttamaan tavaroita tahdonvoimallani)
- vastaamaan kuudennelle, missä kissa on (minulla on kyky paikantaa lemmikkieläimemme koska ne aina "piipittävät" tutkakartassani)

Joten eilen olin mielestäni ovela. Hiivin vessaan yksin (lapsia kyllä järkytti se, etten kertonut meneväni sinne) aamulla, kun mieheni oli vielä kotona ennen töihin menoaan. Käyntini kyseisessä mukavuuslaitoksessa kesti kenties noin 1,5 minuuttia. Sinä aikana kaksi lasta kävi kysymässä oven takana, mitä ruokaa meillä on (no ei mitään vessassa! Emmekä olleet vielä edes syöneet aamupalaa.) Ja mitä teki tuo armas mieheni, jolle olin suorin sanoin vihjannut, että olisipa kiva olla edes vessassa rauhassa (luulin, että hän näin vahtisi lapsia hetken). Mieheni ilmestyi vessan oven taakse referoimaan mielestänsä supermielenkiintoista juttua aamun lehdestä. Hoh hoijaa.

Vaan "Mitä pienistä, kun suuret on muodissa!" kuten eräässä tv-sarjassa aikanaan todettiin. Tänään pistän supervoimani hyötykäyttöön ja lennähdän hetkeksi vierekkäiseen maailmankaikkeuteen päiväunille. Yksin. Ehkä voisin käydä myös vessassa siellä.

5 kommenttia:

kata kirjoitti...

Tämä kuvaa niin osuvasti lapsilauman kanssa elämistä :-). Yhtä ihana oli kissan kanssa elämistä kuvaava bloggaus, jota en tainnut silloin ehtiä kommentoimaan. Kiitos molemmista piristyksistä!

fanny kirjoitti...

Hehe, tuo miehen referointi kuulostaa tutulta... Voinet arvata kuinka KIINTOISAA on kuunnella puolison innostunutta esitelmää imetyksestä Minni Niemelän opuksen pohjalta - ja samalla yrittää kärsivällisesti huomauttaa väliin, että "rakkaani, jollet satu huomaamaan, minä imetän juuri."

*huoh* On ne ihania. Miehet ja lapset. :D

Niina kirjoitti...

Kirjoitus on niiiin osuvasti totta!!
Meillä on oven takaa kuulunut usein se legendaarinen "Äiti mitä sä teet siellä?" Tilanteesta riippuen se joko naurattaa tai itkettää.

inkivääri kirjoitti...

Äidit ovat oikeasti SuperSankareita, jotka lentävät viitta selässään lasten nukkuessa. Tai jotain... :)

Sara kirjoitti...

Vessatilanne on niin tuttu! Omat hermoni eivät kestäneet sitä vaan kerroin perheelleni että kun olen sen oven takana (ja isi on kotona), minua ei ole olemassa. En näe, kuule, en vastaa kysymyksiin, en avaa ovea, enkä varsinkaan keskustele rakkaan puolison kanssa päivän asioista.
Mies alkaa jo oppia, lapset vielä kokeilevat onneaan :-)