lauantai 23. helmikuuta 2008

Rauhallista viikonloppua ja onnea!

Onnellisuus teemaa olen jälleen arjen pyörteessä miettinyt. Mieheni mukaan onnellisuutta on se, ettei ole onneton. Ja onnettomana olon tunnistaa varmasti. Osaisimpa itse ajatella yhtä suoraviivaisesti. Onnellisuuden määrittely on mielenkiintoista mutta ei tunnu johtavan mihinkään. Oikeaa vastausta ei ole. Kenties kaikki vastaukset ovat oikeita. Jos jättäisin ajattelun vähemmälle, niin tuntisinko enemmän? Vähemmän?

Toivottavasti joku lukijani pitää runoista. Itse olen niihin jälleen tauon jälkeen varsin hurmaantunut. Ne tuovat minulle tunteen siitä, että joku muu on myös ajatellut "liikaa".

Hipaise suudelmalla
hiljaisella
ja pane rinnalleni
kätesi:
niin sydän tyyntyy
eikä tunne muuta,
vain läsnäolosi...
Ja niin kuin päivän
melske tähän aikaan
hämärän sineen
on haihtunut,
niin sydämeni
maistaa rauhaa, jonka
sinä suloinen
olet antanut.


Albert Sergel


2 kommenttia:

inkivääri kirjoitti...

Mielenkiintoisia (ja myös vaikeita) kysymyksiä. Mistä tietää milloin on onnellinen? Tai miltä tuntuu olla onneton?
Joskus minun ainakin pitää muistuttaa itseäni siitä, etten ole onneton. Muistan taas onnellinen.

HP kirjoitti...

Pohdittavaa kyllä maailmassa riittäisi, pää ei vaan pysy minulla vauhdissa mukana.