Se on ohi!

Kauhea Murheenkryyni-neuleeni on vihdoin valmis. Jos joskus siis minua haluttaa pukeutua liian lyhyeen ja liian leveään neuleliiviin, jossa on paljon tahattomia ja tahallisiakin virheitä (antaa mennä, kun alamäki on), niin sellainen vaatekappale löytyy jostain talomme pimeimmästä nurkasta.

Opin, että jos ei ole neulonut villavaippahousuja suurempaa (ja niitäkin vain kahdet), ei kannata ensimmäistä isompaa työtä tehdessä
a) soveltaa kahta eri ohjetta
b) muuttaa siitäkin mieltänsä kesken neulomisen
c) purkaa työtä vimmoissaan puolihämärässä huoneessa kiukuttelevia lapsia nukuttaessa vetämällä puikot irti neuleesta ja kiskomalla lankaa lukuisten kerrosten verran
d) ostaa alunperin liian vähän lankaa (ja samaa ei tietenkään enää löydy yhdestäkään kaupungin kaupasta) ja joutua jatkamaan väärällä värillä

Mutta valmis on. Eikä siitä sen enempää.



Ps. Äiti ja sisko, jos luette tämän, älkää pyytäkö liiviä nähtäväksenne lauantaina, kun tuhattaituri-tätini on myös kahvilla meillä. Oi sitä häpeää.